Keskipisteenä Helsingin Pääpostitalo

Postimuseo juhlistaa Helsinki World Design Capital 2012 vuotta esittelemällä funkisarkkitehtuuria edustavaa Helsingin Pääpostitaloa näyttelyssään Keskipisteenä Pääpostitalo 21.3.-21.6.2012. Marraskuussa 1938 käyttöön vihitty talo oli vasta itsenäistyneen Suomen ensimmäisiä suuria rakennushankkeita.

Näyttely esittelee Pääpostitalon suunnittelua ja rakentamista sekä arkkitehtuurin että sisustussuunnittelun näkökulmasta keskittyen talon 1930-luvun vaiheisiin.  Koska talo on kokenut useita saneerauksia valmistumisensa jälkeen, niin näyttely kertoo myös talon myöhemmistä ajoista. Postitalo elää ihmisten muistoissa. Siksi talossa asioineet, asuneet ja työskennelleet ovat saavat äänensä kuuluviin näyttelyssä.

Pääpostitalon rakentamiseen osallistui kiireisimpään aikaan noin 400 työntekijää ja 80 kuorma-autoa. Rakentamiseen käytettiin sata kilometriä puupaaluja, kaksi ja puoli miljoonaa tiiliskiveä, 20 000 kuutiometriä betonia ja kaksi miljoonaa kiloa rautaa. Kuvassa on Postitalon rakentajia 11.9.1936.

Pääpostitalo vihittiin käyttöön marraskuussa 1938. Kuva Heikinkadun (nykyisen Mannerheimintien) puolelta. Talo toteutettiin vastavalmistuneiden arkkitehtien Jorma Järven ja Erik Lindroosin suunnitelman pohjalta. Arkkitehti Kaarlo Borg liittyi myöhemmin mukaan toteuttamaan suunnitelmaa.

Postitalosta järjestettiin vuonna 1934 suunnittelukilpailu, johon osallistui viisitoista ehdotusta. Talo toteutettiin vastavalmistuneiden arkkitehtien Jorma Järven ja Erik Lindroosin suunnitelman pohjalta. Arkkitehti Kaarlo Borg liittyi myöhemmin mukaan toteuttamaan suunnitelmaa. Arkkitehtien lisäksi sisustajat Arttu Brummer, Runar Engblom, Birger Hahl ja Paavo Tynell suunnittelivat pääpostin sisustusta.

Pääpostitalon suunnitteluvaiheessa arkkitehtien tuli ottaa huomioon postinkäsittelyn koneellistuminen. Arkkitehdit Järvi ja Lindroos sekä insinööri Kranck kävivät tutustumassa postitalojen laitteisiin monissa Euroopan kaupungeissa. Pääpostitaloon hankittiin nykyaikaiset koneelliset postin kuljetus- ja käsittelyvälineet.  Kuvassa saapuneen tavallisen postin lajittelulaite, kuva vuodelta 1938.

 

Postisali alkuperäisessä muodossaan vuonna 1938. Mustat graniittipilarit, kuvioitu klinkkerilattia ja kahdeksankulmaiset valaisinsyvennykset luovat pääpostisalin ilmeen. Keskelle on sijoitettu pyöreät punaisella nahalla verhoillut istuimet, jotka Jorma Järvi suunnitteli. 

Pääpostitalo edustaa edustaa 1930-luvulla yleistynyttä funktionalismia. Rakennuksen pohjakaava perustui toimintojen tarkoituksenmukaiseen sijoitteluun ja talon suunnitteluvaiheessa arkkitehtien tuli ottaa huomioon postinkäsittelyn koneellistuminen. Rakennus oli valmistuessaan kansainvälisessäkin vertailussa nykyaikainen. Se vastasi tilavuudeltaan noin puolitoistakertaisesti Eduskuntataloa.   

Pääjohtajan huone. Kuva on vuodelta 1948. 

Kirjelaatikoista tyhjennetyt kirjeet tuli selvittelyosastolle noin 50 kg painavissa pusseissa. Pussit tyhjennettiin selvittelypöydälle pyödällä seisten. 

1950-luvulla rakennusta laajennettiin rakentamalla lisäkerros välisiipeen ja katolle tehtiin Helsingin ensimmäinen helikopterikenttä, jota käytettiin vuonna 1952 Helsingin olympialaisten yhteydessä. Sotavuosina Pääpostitalon katolla oli ilmapuolustusta. Betoninen tasakatto vaihtui kuparikattoon vuonna 1959. Pääpostitalon laaja saneeraus aloitettiin vuonna 1978. Siitä lähtien erilaisia muutos- ja korjaustöitä on tehty jatkuvasti.

Puhelin- ja lennätinliikenteen käytössä oli Heikinkadun (nykyisen Mannerheimintien) puoleinen siipirakennus. Kuva: Soneran historiallinen kokoelma

Postisali tammikuussa 2012. Kuva: Joonas Antikainen 

Keskipisteenä Pääpostitalo -näyttelyn jälkeen Postimuseon näyttelytoiminta päättyy Pääpostitalossa. Uusi Postimuseo avataan vuonna 2014 Tampereelle museokeskus Vapriikin tiloihin.

Oheistapahtumia näyttelyn aikana:

Maaliskuu 2012

Ke 21.3. Uusia postimerkkejä ilmestyy. Vapaa pääsy museoon.

Kello 17.00 yleisöopastus Keskipisteenä Pääpostitalo -näyttelyyn.

Ke 28.3. Vapaa pääsy museoon.

Kello 17 Itsenäistynyt Suomi ja posti: kansallisia ja kansainvälisiä verkostoja 1920-30 -lukujen Suomessa -luento. FL Rainer Knapas.

To 29.3. Kello 18 Postimies Verneri muistelee -draamaesitys. Näyttelijä Jyrki Kallius. Tapahtumaan vapaa pääsy.

Huhtikuu 2012

To 12.4. Kello 15-17 keräilykohteiden vaihtoiltapäivä Postimuseon kirjastossa. Tapahtumaan vapaa pääsy.

Ke 18.4. Vapaa pääsy museoon.

Kello 17 Helsingin pääpostitalo - talo vailla vertaa -luento. Funktionalismi arkkitehtuurissa ja pääpostitalon sisustussuunnittelussa. YTM Anna-Maija Virta.

To 19.4. Kello 18 Postimies Verneri muistelee -draamaesitys. Näyttelijä Jyrki Kallius. Tapahtumaan vapaa pääsy.

Ke 25.4. Vapaa pääsy museoon.

Kello 17 yleisöopastus Keskipisteenä Pääpostitalo -näyttelyyn.

To 26.4. Kello 18 Postimies Verneri muistelee -draamaesitys. Näyttelijä Jyrki Kallius. Tapahtumaan vapaa pääsy.

La 28.4. ja 5.5. Kello 11-17 Kalligrafia - Italic, kursiivikirjain -kurssi. Lisätietoja kurssista ja ilmoittautuminen viimeistään 18.4. Kalliolan kansalaisopistoon.

To 3.5. Kello 18 Postimies Verneri muistelee -draamaesitys. Näyttelijä Jyrki Kallius. Tapahtumaan vapaa pääsy.

Ma 7.5. Uusia postimerkkejä ilmestyy. Vapaa pääsy museoon.

Kello 17 yleisöopastus Keskipisteenä Pääpostitalo -näyttelyyn.

Ke 9.5. Vapaa pääsy museoon.

Kello 17 Arkkitehdit Järvi ja Lindroos. YTM Anna-Maija Virta haastattelee Pääpostitalon arkkitehtien Jorma Järven ja Erik Lindroosin jalanjälkiä astuvia poikia arkkitehti Mikko Järveä ja arkkitehti Markus Lindroosia. Järvi ja Lindroos muistelevat isiänsä ja kertovat arkkitehdin työstä.

To 10.5. Kello 15-17 keräilykohteiden vaihtoiltapäivä Postimuseon kirjastossa.

Kello 18 Postimies Verneri muistelee -draamaesitys. Näyttelijä Jyrki Kallius. Tapahtumiin vapaa pääsy.

Pe 18.5. Kansainvälinen museopäivä. Vapaa pääsy museoon.

Kello 14.30-16.30 Rintanappityöpaja kaikenikäisille.

Kello 16.30 ja 17.30 Koko Suomen Helsinki 200 vuotta -nukketeatteriesitys. Nukketeatteri Sytkyt.

Kello 17 yleisöopastus Keskipisteenä Pääpostitalo -näyttelyyn.

Ke 23.5. Vapaa pääsy museoon.

Kello 17 Postifröökynä kertoo -yleisöopastus Tarinoita-perusnäyttelyyn.

To 24.5. Kello 18 Postimies Verneri muistelee -draamaesitys. Näyttelijä Jyrki Kallius. Tapahtumaan vapaa pääsy.

Kesäkuu 2012

Ti 12.6. Helsinki-päivä. Vapaa pääsy museoon.

Kello 14-16 Rakennetaan postitalo -työpaja lapsille. Suunnitellaan ja rakennetaan tulevaisuuden postitalojen pienoismalleja.

Kello 16.30 ja 17.30 Koko Suomen Helsinki 200 vuotta -nukketeatteriesitys. Nukketeatteri Sytkyt.

Kello 17-20 Ainutkertainen tutustumisretki ympäri vuorokauden sykkivään Itellan logistiikkakeskukseen Vantaan Voutilaan. Logistiikkakeskuksen kautta kulkee noin 70 prosenttia Suomen pakettiliikenteestä. Retki alkaa opastuksella Keskipisteenä Pääpostitalo -näyttelyssä. Sen jälkeen bussikuljetus Vantaalle, jossa tutustumme oppaiden johdolla logistiikkakeskuksen toimintaan. Paluu Pääpostitalolle kello 20. Retken hinta on 10 euroa / henkilö. Lipun voi lunastaa etukäteen Postimuseo shopista. Retkelle mahtuu 50 osallistujaa. Max. 2 lippua/henkilö. Ei ennakkovarauksia. Käyttämättä jäänyttä lippua ei lunasteta takaisin. Retki ei sovellu liikuntaesteisille.  

To 14.6. Kello 15-17 keräilykohteiden vaihtoiltapäivä Postimuseon kirjastossa. Tapahtumaan vapaa pääsy.